Kun seitsemän alle 9-vuotiaan lapsen äiti kuolee

Kun seitsemän alle 9-vuotiaan lapsen äiti kuolee

Kun olin 9-vuotias, äitini kuoli yllättäen. Pikkuveljeni kanssa löysimme äitini kuolleena mummolan vuoteesta itkevä 40 päivän ikäinen pikkusiskoni vierellään. Syyksi todettiin ”tuntemattomasta syystä johtunut luonnollinen kuolema”. Ilman äitiä jäivät lisäkseni perheeseemme kuuluvat kuusi minua nuorempaa sisarusta. Hieman yli 30-vuotias isäni sairastui myös äidin kuoleman jälkeen. Vasta aikuisiällä minulle selvisi, miten lähellä oli, ettei minuakin sijoitettu sijaisperheeseen ja eroon minulle rakkaista sisaruksistani.

Vastaavat perhetilanteet 2000-luvulla ovat johtaneet ja johtavat yhä perheiden hajoamiseen ja lasten sijoittamiseen muualle. Mikä pelasti meidät?

Äitini kuoltua iso sukulaisten, ystävien, tuttujen ja tuntemattomien joukko riensi avuksemme. Nuorimmaisemme pääsi seuraaviksi kuukausiksi isäni veljen perheeseen hoidettavaksi. Saimme vaate- ja rahalahjoituksia ja paljon muutakin apua. En koskaan unohda niitä isoja säkillisiä käytettyjä vaatteita, joita innoissaan pengoimme koko perheen voimin. Seurakunta ja Lions Club järjestivät avuksemme useita keräyksiä. Avuntarpeemme jatkui vuosia – jopa vuosikymmenen. Saimme myös merkittävää ruoka-apua EU:lta ja ruokakaappimme oli täynnä paketteja, joissa oli isolla teksti ”EU:n avustus”. Avun vastaanottaminen myös nolotti nuorta miestä. Kun kotiimme tuli vieraita, kääntelin ruokakaapin purkit niin päin, että EU-avustuksesta kertova teksti ei näy ulospäin.

Yksi merkittävimmistä avun muodoista olivat kodinhoitajat. He tulivat kotiimme, siivosivat, tiskasivat, laittoivat ruokaa ja auttoivat pitämään arjen rytmiä yllä. Leivottiinpa joskus vähän pipareitakin ja leikittiin yhdessä. Apu oli kokonaan yhteiskunnan kustantamaa ja meidän perheellemme korvaamatonta. 90-luvulla kodinhoitajat katosivat Suomesta. Kodinhoitajien poistaminen päättäjiemme toimesta oli viimeisten vuosikymmenten poliittisen päätöksenteon suurimpia virheitä. Perheen arjessa mukana oleva ja elävä kodinhoitaja näkee perheen hyvinvoinnin tilan ja siinä tapahtuvat muutokset paremmin kuin paraskaan kerran kuussa perheessä vieraileva sosiaalityöntekijä. Kodinhoitajien ja kunnollisen ennaltaehkäisevän avun puute on ajanut lapsiperheitä lastensuojelun asiakkaiksi.

Uusi sosiaalihuoltolaki astui voimaan 1.4. Sen pitäisi taata lapsiperheille kunnon kotipalvelua myös ilman lastensuojelun asiakkuutta. Pian saamme nähdä, palauttaako lakiuudistus todella kodinhoitajat koteihimme. Poliitikkojen tulee varmistaa, että kotipalvelun ja lapsiperheiden ennaltaehkäisevän avun rahoitus turvataan. Ilman kodinhoitajia en olisi tässä. Siksi tulen myös aina puolustamaan heidän rahoitustaan ja palaamista yhteiskuntaamme.

Kaikesta saamastamme avusta kiittäen

Riku Eskelinen

P.S. Laukaassa surmatun pizzeriaa pitäneen yrittäjäpariskunnan lasten hyväksi tehtävä keräys päättyy 6.4. Myös äitini kuoli Laukaassa. Saimme itse vastaavaa apua ja ajatus siitä lämmittää vieläkin. Siksi rohkaisen lahjoittamaan pienen summan tähän keräykseen, vaikka en tunnekaan perhettä tai keräyksen alulle laittaneita ihmisiä. Lisätietoja keräyksestä täällä.

Kommentoi

commentoi